Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 21. syyskuuta 2012

Stailauskohde Helsingissä - Makuuhuone ennen ja jälkeen

Ihanaa perjantaita täältä kauniista makuuhuoneesta :)

Muutoskohteeni oli tällä kertaa makuuhuone, josta viime postauksessa jo jotain Teille kerroinkin. Perhe ei halunnut tehdä juuri mitään uusia suuria hankintoja, vaan kaikki muutos tuunattiin vanhaa ehostamalla. Kaappeja on siispä maalattu ja yleisilmettä muokattu lähinnä uusilla tekstiileillä. Tapetti pysyi samana, samoin seinien maalit, sekä vanha parkettilattia.

Makuuhuoneessa näkyy niin asiakkaan kuin minun oma tyylini. Jotain tuttua saatatte myös ehkä huomata, sillä perhe kävi myyjäisissäni ;)

Muutenkin sisustamisesta mainittava sen verran, että on kiva huomata, kuinka asiakkaat ovat jo tunnistaneet kädenjälkeni. Tilaustöiksi onkin selvästi valikoituneet saman tyylisuuntien edustajat. Toki innolla teen myös muita erilaisia projektikohteita. Haaveissa suunnitella esim. englantilaistyylinen, tumma, rouhea, muhkea, nahkainen, runsas, rohkea kohde (adjektiiveja tulee mieleeni vaikka kuinka paljon)... että vink vink, kenellä olisi tällainen kohde odottamassa!? :D Saattaisin ottaa haasteen vastaan ;) Ehdottomasti jatkan silti myös omaa, tuttua linjaani. Etenkin maalaisromanttisten, sekä modernien sisustusten perässä kuljen. Kuten olette varmastikin huomanneet, niin nämä tyylit ovat lähinnä sydäntäni <3

Tässä Teille ENNEN ja JÄLKEEN-kuvat, olkaapa hyvä!


                                                                            Ennen



                                                                   
                                                                           Jälkeen


 

 Tuttu lipasto jo edellisestä postauksestani.

 
                          Tämä ihanuus hankittiin Tikkurilassa sijaitsevasta WhiteHome liikkeestä.

Kiiltaväpintaiset verhot Ikeasta.

  

 

   Tämä upea sängynpääty on samanlainen, mitä jo aiemmassa postauksessakin esiintynyt hankinta Pispan Puulta. Love it! <3
 
  
Tyynynpäälliset Riihimäen Homeberrystä. Kimallenapit tuunasin itse ja ne on hankittu Pispan Puulta. 

 
Upea torkkupeite tämäkin Pispanpuun Desingpuodista.
Olen ihan hurahtanut heidän upeisiin tuotteisiin! Onneksi asiakkaani myös ;) http://www.designpuoti.fi/


Ihanat Father & Son ja Mother & Daughter kehykset Riviéra Maisonilta.
Yölamput Ikeasta. Näissä tosin kävikin sellainen kämmi, että olisi pitänyt ostaa niihin johdot erikseen. Eli lamppuja emme vielä saaneet toimintaan, ennen toista Ikean reissua.

 
Nämäkin kehykset vedettin valkolakalla. Siivet Amanda B.


Tämä nelihenkinen perhe on myymässä asuntoa vuoden sisään ja täytyypä todeta, että kyllä pieni stailaus varmasti auttaa myymiseen. Kiinteistövälittäjä ystäväni kertoi, että etenkin myyntiajat lyhenevät ja hintaakin voi parhaassa tapauksessa kuulemma hieman nostattaa.

                                                            Aurinkoista syysviikonloppua!
                                                                           -Suvi-

13 kommenttia:

  1. Moikka! Minä taas pikkutarkkana huomasin mokan..miksi niin siististi huolitellussa muutoksessa näkyy jenkkisängyn patjat???siis pistää silmään kyllä pahasti. kovinkaan kalliista piilotuksesta ei kuitenkaan olisi kysymys..

    VastaaPoista
  2. Moikka!

    Minulle tämä on ehkä enemmän mielipidekysymys :) Itse olen sitä tyyppiä, että joko näkyy myös patjat (kun kerran ovat samanlaiset ja siistit) tai sitten ei näy mitään (eli päiväpeitto on niin iso, melkein lattiaan asti, että peittää kaiken). En toisin sanoen ole itse taas ollenkaan halukas petaamaan sänkyä puoleen väliin, vaikka jonkun mielestä varmasti ainoa, oikean tyylinen tapa olisikin ;) Tyylimoka tai ei.

    VastaaPoista
  3. Toisaalta noin näkyy useinkin stailatuissa makuuhuoneissa, että patjat näkyvillä ja miksipä ei kun on hieno ja ylellinen sänky. Ei kuitenkaan perus Sotka runkopatjassa paras vaihtoehto :D Helmalakanat yms. on ehkä jo mennyt juttu. Mutta onpa kaunis makuuhuone!

    VastaaPoista
  4. Aivan IHANA muutos!!! Toi torkkupeite niin ihana! Ihan nappi valinta :) Pakko ottaa osaa myös tähän sängynpetaus keskusteluun, että yhdyn edellisen Annan kommenttiin. Minäkin petaisin sängyn juurikin näin, eli ei siis todellakaan mikään moka, vaan mielepidekysymys, kuten sanoitkin :)

    VastaaPoista
  5. Ihanalta näyttää:) Ja samoilla linjoilla Annan kanssa.. Sotkan ale-patjat ehkä kiva laittaa piiloon mutta tässä ehdottomasti toimii ilman piilotusta!!
    Charlotta

    VastaaPoista
  6. Mehtäemäntä arveli rahan ratkaisseen sängynpeiton valinnan! :D ei ole olemassa "liian vähän rahaa" kun puhutaan sisustamisesta. uskoisin ongelman nimen olevan luovuuden puute. Ja sitä ei Suvilta puutu. Ihana muutos!
    Minna

    VastaaPoista
  7. No jo tätä postausta on odotettukin! Mutta tähän pätee se vanha tuttu sanonta... Eli hyvää kannatti odottaa :-) Mahtava muutos! Ja mitä tulee tuohon sängyn petaamiseen, niin olen samoilla linjoilla Annan kanssa. Jos patjat ovat noin tyylikkään näköiset, miksi ruveta niitä peittämään? Ja vähän kyllä luulen, että jos tuossa kohteessa peittäisi sängyn kokonaan suurella päiväpeitteellä (tai helmalakanalla ja päiväpeitteellä), tulisi tuosta jalkopäädystä tukkoisen oloinen. Well done Suvi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olette samaa mieltä :) Ja mahtavaa, jos näitä postauksiani jo jopa odotetaan! Wau! Kiitos <3

      Poista
  8. Joku kyseli tämän makuuhuonepostauksen tapetista... Asiakkaani muisteli, että se olisi Bauhausista ja ostettu about 2-3 vuotta sitten :)

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana tuo sängynpääty. Saisikohan samanlaisen valkoisena? Ja pakko kommentoida myös petausasiaa; siistit ja hyvännäköiset patjat saa näkyä, eli itse en tässä mitään mokaa näe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kyllä uskon, että valkoisena mahdollisuus saada sängynpääty myös :) Ei muuta kuin Pispan Puun sivujen selailua ja soitto heille. Kiitos muutenkin mieltä lämmittävästä palautteestasi <3 On aina ilo, kun jättää kommentin käynnistään ;)

      Poista