Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 23. lokakuuta 2012

Vihdoin!!! Olohuoneen muutos ennen ja jälkeen :)


Lähtötilanne; Sama omakotitalo Hämeenlinnassa, kuin mistä stailasin jo makuuhuoneen aiemmin http://suvisvilla.blogspot.fi/2012/07/sisustuskohteeni-makuuhuone-ennen-ja.html. Perheen toiveina olohuoneen värimaailmaksi oli valkoinen ja harmaa. Tyyliltään huoneelle toivottiin samaa linjaa makuuhuoneen kanssa, eli melkoisen romanttista suuntaa asiakkaat haaveilivat. Itse olin samaa mieltä, mutta halusin tuoda tilaan myös pienen ripauksen hieman modernimpaa tyylisuuntaa esim. valaisinten muodossa :) Hauska kuulla, että tilan valaisimista etenkin on tullut nyt rouvan ylpeyden aihe ;)

Ennen kun pääsin olohuonetta valokuvaamaan, niin perhe oli ehtinyt maalata jo puun värisen katon valkoiseksi ja ottaa kukkaverhot alas ikkunaseinältä.

Olohuone ENNEN







Olohuone JÄLKEEN
 

Taas on Ikean ryppypeitto päässyt pianon taakse peittämään avointa takaosaa. Taitaa olla jo kuulemma tavaramerkkini ;) En voi sille mitään, että ovat niin käytännöllisiä, edullisia, sekä kauniita...
Lasivitriinin viimeiseenkin hyllyosaan tulossa valo ensi viikolla. Kaikki valot on laitettu siis erikseen, eli ne ei alunperin kuulunut vitriiniin.


Huoneen järjestyksen päätimme pitää tilassa samana. Seinänpätkät oli nimenomaan pätkiä, eli hyvin pieniä ja rikkonaisia, sekä ikkunaerkkeri vähintäänkin haasteellinen kuviteltavaksi huonejärjestystä muutettavan. Tämä oli oikeastaan ainoa ratkaisu mikä toimi, kun ei sohvatkaan olisi mahtuneet muille seunustoille, saatika sitten tilan keskelle ryhmiteltynä yms.

                                                             Kaunis pöytälamppu Iskusta.

                                        Sohvat Ikeasta ja suurin osa sohvatyynyistä H&M kodista.
                                         Bling bling napit samettityynyihin tuunasin itse :P

                                                     La Maison Blanche = Valkoinen talo

Olohuonetila on jaettu nyt pellavaverhoilla kirjastohuoneesta (tällä hetkellä tosin toimii lähinnä varastohuoneena aivan täynnä tavaraa), onneksi tila kuitenkin tulossa minulle stailattavaksi sitten jossakin vaiheessa ;)
 Luhdan puukori & pienempi lehtikori Kodin Anttilasta.

 
 Kylie Minoguen tyyny Pintaväristä. Tässä oli koru tosin jo valmiina.

 
     Ihana ihana Bling! <3 

   Perheen rakkaat, suloiset maskotit <3 Yksi lisää on tullut jäädäkseen :)
   Pehmeä pitkäkarvainen matto on Askosta.

                         TV-taso, lasivitriini & sohvapöytä samaa sarjaa, kaikki Hansa Interiorista.


            Tämä mielettömän upea kattovalaisin löytyi K-Raudasta. Jäi omaan haavelistaani myös ;)

 

                                                  Koiruudet sointuvat nyt kodin väreihin ;D

Vielä ei verhotupsut olleet paikoillaan, mutta halutessaan ne voi laittaa molempiin tumman harmaisiin verhoihin antamaan uutta ilmettä viimeistelyyn. Taftikangas Eurokankaasta ja pellavaverhot H&M Homesta.

Ihanan pehmeä torkkupeitto Askosta.

                                                    Pianon uudet varjomistimet Ikeasta.

              Myös pianonpenkki sai uuden päällysteen tumman punaisesta tumman harmaaseen...

                    Tämä huomiota herättävä, suuri seinäkello oli ihana löydös Kodin Ykkösestä.

                                    Tilan kruunaa upeat lyhdyt, mihin rakastuin Askossa <3

Kohteessa on vuoron perään panostettu ja pihistetty. Esimerkiksi valaisimet olivat tyyriimmät noin 450€ & 580€ euroa, kun sitten taas Ikean sohvat hyvinkin edulliset, sekä huonekalut (TV-taso, lasivitriini & sohvapöytä) 1200€ kaikki yhteensä. Pienelläkin rahallisella panostuksella voi siis saada paljon aikaan :)

Noh, mitäs pidätte muutoksesta? Kieltämättä olen odottanut tätä päivää kun saan nämä kuvat Teille esitellä ;) Täytyy siis myöntää, että olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja niin olivat myös asiakkaani, eli mikäs sen parempaa. Tästä on hyvä jatkaa ;)


                                                          Uusia kohteita odotellessa ;)
                                                                           -Suvi-








46 kommenttia:

  1. Tosi kaunis ja viihtyisän näköinen huone! Mistä muuten tuo kivan näköinen tapetti on?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tapetti on valittu Värisilmän mallistosta.

      Poista
  2. Upea muutos kerrassaa, todella valoisan ja raikkaan näköinen nyt. Hienoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla :) Kiitos. Tavoitteisiin siis päästy ;)

      Poista
  3. Aivan ihana! Miten hyvin olet saanut Ikean sohviin sointumaan kaikki niin hyvin! Näyttää luxukselta ja silti niin kutsuva. Hienoa työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikeaa toisinaan mollataan, mutta mielestäni kaikki heidän myymänsä tavara ei ole roskaa. Ehkä eettiset kysymykset saattavat painaa enemmän... Sohvat on kuitenkin kauniit, niissä on hyvä istua, joten aivan varmasti hintansa väärti :) Muutenkin kannatan tätä pihistä ja panosta ajattelumaailmaa, (sekä kierrätystäkin, jos mahdollista) ;) Sillä saadaan ihmeitä aikaan! :D KIITOS ihanasta palautteestasi <3 Tuo luxus-sana mielikuvana kuulosti etenkin hyvältä, ihana juttu :)

      Poista
  4. Miljoonat kiitokset Sinulle Suvi!
    Onnistuit aivan mielettömän upeasti työssäsi, jälleen kerran.
    Olemme todella tyytyväisiä uuteen olohuoneeseemme.
    Yhteistyömme saa ihan varmasti jatkoa jossain vaiheessa.
    Toivottavasti mahdollisimman moni muukin saa tehdä kanssasi yhteistyötä.
    Onnea ja menestystä jatkoon :)
    Marianne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS Marianne ihanasta palautteestasi!
      On ollut aivan mahtavaa toteutaa Teille näitä projekteja. Muutoskohteet olleet vähintäänkin mielenkiintoisia lähtötilanteiltaan ;)
      Kiitos myös suunnitteluvapaudesta ja luottamuksesta suunnitelmien toteuttamiseen. Olen saanut hyvää oppia, sekä referenssiä tulevaisuutta ajatellen. Aivan ihanaa, että olette onnellisia uudesta olohuoneestanne, silloin myös minäkin <3 Seuraavia projekteja odotellessa ;)

      Poista
  5. Onpa onnistunut muutos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen samaa mieltä, vaikka itse sanonkin :P Kyllä omaa työtänsä täytyy osata arvostaa (toisin kuin suomalaiset niin usein itseään vähättelevät...) ;)

      Poista
  6. Wow! Ihan huippua, Suvi, ihan huippua!

    VastaaPoista
  7. Todella kaunis huone. Vaikuttaa isolta ja tilavalta. Valoisuus avartaa vielä lisää. Kaunis kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoneesta tuli kyllä kaunis ja varmasti siellä nyt mieli lepää. Koti on ihmiselle kuitenkin se paikka, missä suurinosa ajasta vietetään... joten tärkeäähän se on siellä viihtyäkin :) Kiitos ihanasta palautteestasi.

      Poista
  8. Kaunista:) Tuo K-raudasta hankittu kattovalaisin kiinnostaa; mikähän on valaisimen nimi ja mitähän tuo maksoi? *haaveilee*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Valaisin oli Eseo joku... otan sulle selvää, kun nyt ei mulla tarkassa muistissa ja tiedot muualla. Hinta oli muutamia euroja vajaa 600€, tarkistan myös sen. Eli palaan asiaan ;)

      Poista
    2. ESEO Belfiore Halostar star. Ja hinta 579€

      Poista
    3. Oi kiitos Sinulle! Nyt täytyy ruveta metsästämään sitä:)

      Poista
  9. Pidän kovasti uudesta huoneesta, joten liityn ihailijoiden joukkoon.
    Nuo verhot ovat erityisen onnistuneet. Silmää lepää niissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, tervetuloa :) Kiitos kovasti <3 En ole aiemmin erkkeri-ikkunaa somistanut ja aluksi koin sen hieman haasteelliseksi verhosuunnittelun kannalta, mutta hyvinhän tämä sitten järjestyi ;) Kolmet eriväriset verhot toimii :) Ja ehdotomasti oli mielestäni tärkeää, että ulommaiset verhot ovat eri kangasta, kuin muut, jotta hommaan tulee lisää mielenkiintoa ja "twistiä" jos näin voisi kuvailla :) Lopputulos näkyy toki selvemmin vielä paikan päällä :)

      Poista
  10. Rauhallinen tunnelma välittyy kuvien kautta. Värien harmoniaa!
    Yleisvaikutelmaltaan ihanan levollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos positiivisesta palautteesta. Mahtava tulkinta :) Ihanaa, että työni välittyy Teille myös ruudun kautta sellaisena, kuin tavoittelin ;)

      Poista
  11. Hienoa Suvi. Kaunis, rauhoittava ja ylellisen oloinen huone. Lämmin vaikka onkin valkoinen. valaistus tekee ihmeitä. Koiratkin sopivat nyt täydellisesti kodin väreihin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpimaarit <3

      Valaistus onkin tärkeä osa sisustusta ja tuo sitä kaivattua tunnelmaa. Melkein kuin olisin inspiroitunut koirien väreistä ja saanut siitä idean ;)

      Poista
  12. I H A N A H U O N E , I H A N A T K O I R A T !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kiitos, niin on ihanat myös pikkumuruset :D

      Poista
  13. Tylsää kompata muiden kommentteja, mutta eipä tässä oikein muuta voi :-) Eli; jälleen kerran erittäin onnistunut lopputulos! Muutos on todella suuri! Olohuoneesta tuli raikas, tyylikäs ja viihtyisä. Tuollaisessa viihtyisin!

    Olisi kiva, jos laittaisit jokaisen kohteen tietoihin budjetin, millä muutos on toteutettu, riittikö budjetti vai ei ja listan tuotteista, niiden ostopaikoista ja hinnoista (tässähän kyllä liki kaikki paikat olikin mainittu).

    Mulla on yläkerran olohuone murheenkryyninä... Tahtoisin siitä valko-harmaa-mustan, mutta siellä on nyt pelkkää sinistä, enkä edes uskalla ehdottaa miehelle kalusteiden uusimista... *huoh* On siis hyödynnettävä vanhoja kalusteita. Sinisen sohvan verhoiluttaminen valkoiseksi taitaa vaan maksaa enemmän kuin uusi sohva!

    Uusien kohteiden kuvia odotellen,
    Teija :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mitään vaikka komppaatkin ;) On aina ihana kuulla, että muutos on onnistunut. Kyllä vaan niin paljon kaikkien kommentit lämmittää mieltä ja luo sitä uskoa minuun itseeni sisustussuunnittelijana <3

      Budjettitietoutta voin joihinkin kohteisiini laittaa suuntaa antavana, jos asiakkaani antavat siihen luvan. Kuten bongasitkin, niin nyt mainitsin jo joitakin summia, sekä ostopaikat melkeimpä kaikesta ja toki kysymällä saa aina lisää ;)

      Olet oikeassa, että sohvan verhoilu tulisi todennäköisesti kalliimmaksi, kuin uusi sohva. Mitään irtopäällisiä naruvirityksillä (suoraan 90-luvulta) en suosittele myöskään. Melkein naurattaa, mutta pakko taas sanoa, että Ikean ryppypeitossa on potentiaalia :D Sohvalle vaan valkoiset fleecehuovat alle ja ryppypeitto/peitot päälle (on sen verran ohut ettei yksinään peittäisi sinistä sohvaa). Peitto on niin kätevää materiaalia, kun muotoutuu kauniisti ilman suurempaa vaivaa.

      Tein aiemmin postauksen myös valkolakalla maalatuista lipastoista ja kaapeista. Niitä suosittelen lämpimästi jos budjetin haluaa pitää pienenä. Kertamaalaus riittää, kun värin koostumus on niin peittävä. Verhoillakin saa ihmeitä aikaan... Tässä siis pientä ideointia mitä voit ens hätään toteuttaa alle 100€ budjetilla ja heti saat muutosta olohuoneeseenne :)

      Poista
    2. Toi Ikean ryppypeitto oli mahtava idea! Kiitos :-) Valkoista maalia meillä onkin jo edellisistä kalustemaalauksista jääneenä... Siitä saakka kun talo valistui (-09), olen maalannut yksi kerrallaan aikanaan mm. Askossa myytyä Isabella -sarjaa valkoiseksi :-) Ja sitä sarjaa meillä riittää vähän joka huoneeseen! Nuo yläkerran olohuoneessa olevat kalusteet, jotka ajattelin maalata seuraavaksi, eivät ole tuota Isabellaan, vaan aitoa Kallea! Ovat siis Kalle-pappani tekemiä (pinnasohvaa lukuunottamatta) ja ovat vuosikymmenten saatossa saaneet pintaansa jos jonkinlaista väriä, vähän kulloisestakin haltijasta riippuen. Nyt ne tosiaan on käsitelty Osmocolorin ihanalla (kamalalla!) "kyyhkynsinisellä" puuvahalla... Miten mä joskus olenkin voinut haluta KAIKKI kalusteet sen värisiksi???

      Tulkaapa pikkuprinsessan kanssa joku päivä leikkimään meille, niin näet nuo kauheudet... Ja samalla myös sun vanhat ihanuudet :-)

      Poista
    3. Ei muuta kuin hiekkapaperia näyttämään sille sun sohvalle ;) Jos et ees kovin ronskilla kädellä maalia vedä, niin jää ihanan kuluneeksi pinta jos monta värisävyä pääsee esille :)

      Kiitos kutsusta! <3 Tämä vuosi meillä on älytöntä härdelliä tai siis minulla täällä työrintamalla kiire Jouluun asti, mutta katsellaan seuraavan vuoden puolella ;) Olis kyllä hauska poiketa. Tulepa sinäkin tänne mun ripsipenkkiin niin päästään turiseen kuulumiset, asiakkaille kaivan ajan jostain aina ;)

      Poista
  14. Ihan mielettömän upea muutos!! Oot niin super!!! <3 Noi verhot on niin upea kokonaisuus, ja toi tumma harmaa tuo aivan mahtavan kontrastin koko huoneeseen, muissakin yksityiskohdissa. Aivan ihana idea myös laittaa valaistusta vitriinikaappiin, se tuo niin luxuksen tunnetta tilaan, tosin koko huone sitä huokuu. Mulla meinaa superlatiivit loppua ku tätä kirjotan, mut on vaan niin wau!! ja ihaninta tässä tilassa joka itselle huokuu on, että tunnelmassa yhdistyy paljon vastakohtia, luxus - saaristohenkisyys/luonnonhenkäys, pehmeys -kovuus, vaalea -tumma.
    Ja oon totaalisen rakastunut tohon jalkalamppuun...ja kelloon..jaja!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Jenni! Kiitos :) Vai että jo superlatiivitkin loppui kesken, hih! Hauska olet! Kivasti analysoitu ja samoilla linjoilla olen :) Hyvin mielenkiintoista luettavaa, kun olet ihanasti eritellyt ja perustellut kantasi. Siitä opin työhöni myös minäkin uutta <3 KIITOS muru!!!

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Ihana kuulla <3 Ja asiakkaanikin varmasti hyvin suurella mielenkinnolla lukee, että mitä hänen uudesta olohuoneestaan ajatellaan ;)

      Poista
  16. Täytyi oikein katsoa kaksi kertaa, että onko kyseessä todella sama huone. Muutos on niin suuri. Onnistunut kerta kaikkiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. WAU! Mahtavaa!!! Kiitos, kyllä se sama taitaisi vielä olla ;)

      Poista
  17. Upeat verhot, häikäisevät valaisimet, kauniit sohvat, hieno vitriini. Mitä vielä voisi sanoa? Sensuellin tyylikäs, viettelevän tunnelmallinen...
    Oi, oi, oi, iiiihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiiiihanaaa kuulla <3 KIITOS <3 Tehtiin kyllä aivan mielettömän ihania löytöjä :) Tosi kiva kommentti, hih <3

      Poista
  18. Ärsyttävän paljon samansuuntaisia kehuja, joten minä en rupea kehumaan.
    Toteanpa vain, etten keksi mitään, mistä valittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) kiitos ja tottakai rehellistä kritiikkiäkin otan vastaan jos sellaista tulisi ;)

      Poista
  19. Taas niin samanlaista... :S mutta muuttuihan se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas niin samanlaista kuin missä? Blogeissa, lehdissä, aiemmissa sisustuksissani, missä? :)

      Poista
  20. Viihtyisin kyllä tuossa olohuoneessa.
    Valaisimet ihan huippua ja tuo matto on varmasti koirienkin mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin viihtyvät nyt myös asiakkaani ;) enkä olisi malttanut pois lähteä minäkään :)

      Koirat kyllä tykkäävät ja vuoron perään kieriskelevät pehmeällä matolla aivan onnessaan :D

      Kiitos kauniista kommentistasi ja mukavaa viikkoa :)

      Poista
  21. Miten kaunis huone tuosta tulikaan. Todella onnistunut muutos.

    VastaaPoista